Nordisk Medie Nyt

TANSKA 

Tärkeiden tapahtumien televisiointioikeudet 

Kulttuuriministeri Ebbe Lundgaard antoi 29.10.1997 kansankäräjille lakiehdotuksen tärkeiden tapahtumien televisiointioikeuksista. Lakiehdotus panee täytäntöön tarkistetun "televisiota ilman rajoja" koskevan EU-direktiivin artiklan 3a (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi n:o 97/36/EY 30.6.1997).

Lakiehdotus antaa kulttuuriministerille valtuudet määrätä tv-asemien yksinoikeuksista tärkeiden tapahtumien televisioinnin yhteydessä. Valtuuksilla on tarkoitus esittää julistuksen muodossa lista sellaisista tapahtumista, joita huomattavan suuren väestönosan ulottumattomiin jäävät tv-asemat ja maksutelevisioasemat eivät saa lähettää yksinoikeudella. Tavoitteena on varmistaa, että kaikilla katsojilla on mahdollisuus seurata olennaista yhteiskunnallista mielenkiintoa herättäviä tapahtumia televisiosta joutumatta maksamaan siitä lisämaksua. Tyypillisiä tällaisia erityistapahtumia ovat suuret urheilutapahtumat.

Räjähdysmäinen kasvu
Ehdotuksen taustalla on suurten urheilutapahtumien televisiointioikeuksien hintojen räjähdysmäinen nousu viime vuosina. Markkinoilla vallitseva kilpailu uhkaa viedä siihen, että vain suorilla kuluttajamaksuilla rahoitettavilla tv-asemilla on varaa lähettää tällaisia tapahtumia. Siitä puolestaan seuraisi, että suuri osa tanskalaisista ei saisi mahdollisuutta seurata tapahtumia televisiosta. Kyse voi olla kansallisista tai kansainvälisistä tapahtumista, ja televisiointioikeuksista neuvotellaan usein kansainvälisellä tasolla. Jotta järjestelmästä saataisiin mahdollisimman tehokas, on EU-direktiivissä ja sitä myötäilevässä Tanskan lakiehdotuksessa päätetty velvoittaa jäsenvaltiot hyväksymään toistensa listat.

Direktiivin mukaan listalla mainittujen tapahtumien on oltava erityisluonteisia ja niillä tulee olla oleellista yhteiskunnallista mielenkiintoa. Lisäksi tapahtumien tulee olla sellaisen organisaation tai henkilön järjestämiä, jolla on oikeus myydä tapahtumaan liittyvät oikeudet. Käytännössä tämä tarkoittaa osaksi sitä, että listan koko on rajallinen ja muutettavissa tietyin väliajoin ja osaksi sitä, että lista voi - ainakin toistaiseksi - sisältää vain urheilutapahtumia. Listaa laadittaessa painotetaan sitä, kerääkö tapahtuma yleensä useita katsojia ja onko tapahtuma perinteisesti keskeisellä sijalla Tanskan urheilukulttuurissa. Tapahtuman merkitys ei siis saa olla riippuvainen yhden urheilutähden yksittäisestä huippusuorituksesta.

Eurooppa-komissio hyväksyy
Yhdessä urheilujärjestöjen ja tv-asemien kanssa laadittu lista koostuu seuraavista tapahtumista: kesä- ja talviolympialaiset, miesten jalkapallon MM- ja EM-kilpailut - kaikki ottelut, joissa on tanskalaisia osallistujia, sekä semifinaali- ja finaaliottelut, miesten ja naisten käsipallon MM- ja EM-kilpailut - kaikki ottelut, joissa on tanskalaisia osallistujia, sekä semifinaali- ja finaaliottelut, miesten jalkapallon Tanskan MM- ja EM-karsintaottelut ja naisten käsipallon Tanskan MM- ja EM-karsintaottelut. On huomattava, että listaa voidaan muuttaa niin, että se sisältää aina vain tärkeät tapahtumat. Muutokset tehdään jälleen neuvottelemalla asiasta urheilujärjestöjen ja tv-asemien kanssa. Eurooppa-komissio hyväksyy listan, joka sen jälkeen julkaistaan EU:n virallisessa lehdessä. Koska lakiehdotuksen päätavoite on varmistaa, että huomattavan suuri osa väestöstä voi seurata tapahtumia maksuttomasta televisiosta, on ollut välttämätöntä määritellä, mitä käsitteet "huomattavan suuri osa" ja "maksuton televisio" tarkoittavat.

Maan kattava lähetysverkko
Koko väestön ulottuvilla ovat vain sellaiset tv-asemat, joiden ohjelmat siirretään maan kattavien maanpäällisen lähetysverkon kautta, eli Danmarks Radio ja TV2. Runsaan 60 %:n kotitalouksista arvioidaan olevan tällä hetkellä mukana yhteisantennijärjestelmässä, ja noin 10 %:lla arvioidaan olevan oma lautasantenni. Noin 30 %:llä väestöstä ei siis ole välittömästi mahdollisuutta seurata kaapeli- tai satelliittitelevision kautta lähetettäviä tapahtumia. Lakiehdotuksen mukaan tämä osuus on niin suuri, että vain Danmarks Radio (ei kuitenkaan DR2) ja TV2 täyttävät tällä hetkellä lakiehdotuksen kriteerit.

Lakiehdotuksen mukaan "maksuton televisio" kattaa kaikki sellaiset kanavat, joista vastaanottaja ei maksa erikseen yli 25 kruunua kuussa. Lupa- ja yhteisantennimaksua ei luokitella lisämaksuksi.

Tv-asemien riippumattomuuden vuoksi järjestelmä ei johda siihen, että Danmarks Radio ja TV2 olisivat velvollisia lähettämään kyseisiä tapahtumia. Yksinoikeutta sellaisen tapahtuman televisiointiin, jota kumpikaan näistä asemista ei halua lähettää, voi siksi hyödyntää oikeuksien haltija, esim. satelliitti-, kaapeli- tai maksutelevisioasema. Oikeuksien haltija voi sen lisäksi aina itse lähettää tapahtuman, kunhan myös Danmarks Radio tai TV2 saavat siihen mahdollisuuden.

Julistuksessa on edelleen tarkoitus todeta, että tapahtumat pyritään aina lähettämään suorana lähetyksenä Danmarks Radio:ssa tai TV2:ssa, mikäli sitä ei katsojien kannalta ole välttämätöntä tai tarkoituksenmukaista lähettää myöhäisempänä ajankohtana. Lisäksi siinä tullaan määräämään, että Danmarks Radio ja TV2 ilmoittavat sopivalla varoitusajalla oikeuksien haltijalle, haluavatko ne ylipäänsä televisioida tapahtuman ja tehdäänkö se siinä tapauksessa suorana vai jälkikäteen.

Lopuksi on huomattava, että mahdolliset televisiointioikeuksien hinnoittelusta syntyvät ongelmat ratkaistaan kilpailuneuvostossa, joka sellaisissa tapauksissa antaa asiasta lausunnon.

PK

Luvattomia dekoodauslaitteita ym. koskeva kielto 

Radio- ja televisiolain muutosta koskeva 29.10.1997 annettu lakiehdotus sisältää myös ehdotuksen sellaisten ns. piraattidekoodauslaitteiden ja muun välineistön kauppaamisen ym. kieltämiseksi, joiden tarkoituksena on luvattomasti avata pääsy koodattujen radio- ja tv-lähetysten pariin. Piraattidekoodauskorttien ja vastaavien välineiden myynti aiheuttaa epäilemättä suurta vahinkoa erityisesti niille radio- ja tv-asemille, joiden toiminta perustuu kuulijoilta ja katsojilta perittäviin tilaajamaksuihin. Tanskan laissa ei tällä hetkellä ole olemassa suoraa kieltoa tällaisia välineitä vastaan. Markkinointilaki antaa jonkinlaisen mahdollisuuden puuttua kyseisten dekoodauslaitteiden ja -korttien markkinointiin ja myyntiin, mutta laki ei anna tarpeeksi varmaa oikeudellista perustaa varsinaisen piraattitoiminnan lopettamiseksi.

Koodatut radio- ja televisiolähetykset
Lakiehdotus kattaa kaikki koodatut radio- ja tv-lähetykset eli sekä radio- ja tv-yhtiöiden maksullisista syistä koodaamat lähetykset että tekijänoikeudellisista syistä koodatut lähetykset.

Lakiehdotuksen tämänhetkisen tekstin mukaan ainoastaan laitteiden kauppaaminen ym. on kriminalisoitu. Yksityiskäyttö eli henkilökohtainen käyttö ja piraattidekoodauskortin hallussapito ei kuulu ehdotuksen piiriin. Kauppaamisella ym. tarkoitetaan valmistusta, tuontia, omistusta, muuttamista ja siirtämistä kuten myyntiä, lainausta, vuokrausta ja asentamista. Ehdotus kattaa myös piraattidekoodauslaitteita ja -välineistöä koskevan ilmoittelun ja muun mainonnan. Lakiehdotuksen mukaan kiellon rikkomisesta voi seurata sakkoja tai enimmillään 6 kuukautta vankeutta.

Kulttuuriministeri on tietoinen siitä, että useat toimintamuodot eivät kuulu kiellon piiriin. Esimerkiksi hakkeripiirien piraattitoiminta, jossa esimerkiksi yritetään murtaa koodeja, jää kiellon ulkopuolelle. Ministeriön mielestä piraattidekoodauslaitteiden ja -korttien ym. kauppaamisen kieltäminen on kuitenkin tämänhetkiseltä pohjalta riittävä toimenpide pysäyttämään kaikkein laajimman ja vakavimman osan piraattitoimintaa.

Eurooppa-komissio on äskettäin tehnyt direktiiviehdotuksen sellaisten palvelujen oikeudelliseksi suojaamiseksi, jotka perustuvat ns. conditional access -järjestelmiin tai koostuvat sellaisista. Tämä ehdotus kattaa myös koodatut radio- ja tv-lähetykset. Koska direktiivi voi tulla hyväksytyksi aikaisintaan vuoden 1998 syksyllä, on kulttuuriministeriön mielestä paikallaan toteuttaa kielto jo nyt, niin että on mahdollista puuttua erityisesti piraattidekoodauskorttien lisääntyvään myyntiin.

PK

Palaa sisällysluetteloon

KANSAINVÄLISTÄ 

Uusia signaaleja EU:n viestinpolitiikkaan 

Tilanne audiovisuaalisilla markkinoilla on tällä hetkellä toinen kuin silloin, kun päätettiin EU:n elokuva- ja televisiopolitiikan suuntaviivoista - ja kehitys kulkee yhä nopeammin. Se vaatii politiikan uudelleenmuotoilua, sanoo EU:n kulttuuri- ja viestintäkysymyksistä vastaava komissaari Marcelino Oreja.

Sen johdosta hän on äskettäin asettanut korkean tason aivo-riihen, jonka tehtävänä on esittää komissiolle neuvoja ja erilaisia näkökantoja asiaan. Digitaalitekniikka tulee muuttamaan Euroopan audiovisuaalisen alan täysin. Miten Euroopan elokuva-, tv- ja multimediateollisuus voisi saada suurimman mahdollisen hyödyn tästä kehityksestä? Miten kansallisen tason ja Euroopan tason viranomaisten tulisi kohdata sen mukanaan tuomat haasteet? Mm. näitä kysymyksiä on kyseisen ryhmän tarkoitus pohtia. Asiaa koskeva raportti julkaistaan vuoden 1998 syyskuussa.

Jo ennen sitä - 6.-8. huhtikuuta ensi vuonna - keskustellaan tästä ja muista vastaavista kysymyksistä Birminghamissa pidettävässä suuressa viestinpoliittisessa konferenssissa "Challenges and Opportunities of the Digital Age", jonka järjestäjinä ovat Englannin hallitus ja EU-komissio (osoite: http://www.europa.eu.int/en/comm/dg10/avpolicy/eac/announce.htm).

Euroopan monimuotoisuus
Orejalla vaikuttaa olevan jo nyt erinäisiä ideoita tulevaa politiikkaa varten. Viimeisen puolen vuoden aikana hän on mm. korostanut tarvetta kehittää uudentyyppisiä av-tuotteita käyttämällä uutta tekniikkaa ja viemällä eurooppalaisia tuotteita uusille markkinoille Keski- ja Itä-Eurooppaan, Etelä-Amerikkaan ja Aasiaan. Siinä voimme hyödyntää Euroopan kielten ja kulttuurien monimuotoisuutta, tähdentää Oreja.

Komissaari on melko kriittinen sitä tapaa kohtaan, jolla digitaalitelevisiota kehitetään Euroopassa. Useimmat toimijat ovat päättäneet pitäytyä kansallisilla markkinoilla. Se ei kuitenkaan riitä siihen, että toiminnasta tulisi kannattavaa. Miksi ei hyödynnetä koko EU:n sisämarkkinoita tai ainakin suurempia osia siitä, ihmettelee Oreja, joka varmasti ilahtuu kuullessaan pohjoismaisesta digitaalitelevisioyhteistyöstä.

Elokuvateollisuus
Orejalla on näkemyksensä myös elokuvasta. Jotta voitaisiin kilpailla amerikkalaisten yhtiöiden kanssa, tarvitaan erinäisiä muutoksia, kirjoittaa hänen pääosastonsa (GD X) äskettäin julkaistussa Euroopan elokuvateollisuuden analyysissa. 80 % eurooppalaisista elokuvayhtiöistä tuottaa tällä hetkellä vain yhden elokuvan vuodessa, ja myös niiden jakelu on hyvin hajanaista. Pääosastossa tunnutaan suhtautuvan myönteisesti Euroopassa havaittavissa oleviin keskittämistendensseihin. Elokuvien kehittämiseen ja markkinointiin panostetaan myös aivan liian vähän, ja elokuvatuotantoon ei investoida paljoakaan. Mutta Euroopan investointipankin tuettua alaa ensimmäistä kertaa vuonna 1996 myös monet muut pankit harkitsevat alaan panostamista, kirjoittaa GD X selvästi tyytyväisenä. EU:n parlamenttia näyttää huolestuttavan se, miten uusi tekniikka tulee vaikuttamaan lehdistöön. Lokakuussa annettiin julkilausuma, jossa painotetaan lehdistön merkitystä demokratialle ja kehotetaan komissiota mm. analysoimaan niitä ongelmia, joita lehdistö ja uutistoimistot kohtaavat kilpailussa uusien tietotekniikkapalvelujen kanssa. (osoite: http://www.europarl.eu.int/plenary/en/default.htm - report nr. A4- 0289/97)

Enemmän vai vähemmän EU-tukea?
Aikooko EU panostaa av-alalle vai ei? Asiasta on viime aikoina annettu ristiriitaisia signaaleja. Aikaisemmin tänä vuonna puhuivat sekä komissio että parlamentti innokkaasti sen puolesta, että EU:n rakennerahaston varoista myönnettäisiin enemmän rahaa kulttuuriin. "Kaikki kulttuuritoiminnan kategoriat otetaan huomioon", kirjoitti parlamentti mietinnössään. Lisäksi komission ehdotuksessa uudeksi tutkimus- ja kehitysohjelmaksi todetaan mm., että tukea saavat "innovative forms of multi-media content, including audiovisual content..". Nyt voivat lisäksi kaikenlaiset arkistot - mm. valokuva-, elokuva- ja äänitearkistot - saada tukea uuden kulttuuriperintöohjelman Raphaelin kautta.

Parlamentin ensimmäisessä vuoden 1998 EU-budjettia koskevassa äänestyksessä lokakuussa poistettiin kuitenkin eräitä budjettikohtia, jotka koskivat mm. tukea elokuvafestivaaleille, Audiovisual Eurekalle ja Strasbourgissa sijaitsevalle Audiovisual Observatorylle. Myöskään komission suunnittelemalle av-tuotannon takuurahastolle ei myönnetty niitä 20 miljoonaa ecua, jotka kulttuurivaliokunta oli sille varannut. Parlamentin mukaan on tärkeämpää koota rahaa EU:n työllisyyspakettia varten. Muissa yhteyksissä puhutaan usein siitä, että juuri av-teollisuus voi luoda runsaasti uusia työpaikkoja. Mutta ehkä asiasta ei olla aivan vakuuttuneita.

- Poliitikkojen joukossa on monia, jotka eivät vielä ole ymmärtäneet sitä, että elokuva on tänä päivänä vahvempi kuin teräs, kommentoi parlamentin kulttuurivaliokunnan jäsen, englantilainen Carol Tongue.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että komissio mahdollisesti löytää rahaa edellä mainittuun tarkoitukseen muilta tahoilta, mm. siirtämällä käyttämättömiä varoja tämän vuoden budjetista seuraavalle vuodelle.

Tietotekniikka: säädelläkö vai eikö säädellä?
Viime aikoina on painostus erilaisten tietoverkkoja koskevien sääntöjen käyttöönottamiseksi voimistunut entisestään. Brysselissä navigoidaan urheasti kahdenlaisten vaatimusten välillä: niiden, joiden mukaan Internetin "viemärit" on puhdistettava, ja niiden, jotka pitävät kaikkia sääntöjä uhkana sananvapaudelle. Näin tapahtui myös maailmanlaajuisia tietoverkkoja käsittelevässä eurooppalaisessa ministerikokouksessa, joka pidettiin kesäkuussa Bonnissa. Kokoukseen osallistui ministereitä koko Euroopasta, ei siis vain EU-maista. Kaikkien mahdollisten sääntelyjärjestelmien tulee "oikealla tavalla tasapainottaa ilmaisunvapauden ja yksityisen ja julkisen edun suojelu, varsinkin alaikäisten suojelu, ja varmistaa kuluttajansuoja", sanotaan ministerien yhteisessä julistuksessa (osoite: http://www2.echo.lu/bonn/conference.html).

Yhteinen säännöistä vastaava viranomainen?
EU:n teollisuusasioita, tietojenkäsittelyä ja televiestintätekniikkaa koskevista kysymyksistä vastaavan komissaarin Martin Bangemannin mielestä pitäisi ottaa käyttöön yhteinen "European Communications Act", joka kattaa infrastruktuurin, palvelut ja sisällön. Ehkä meidän pitäisi myös perustaa yksi ainoa säännöistä vastaava viranomainen koko EU:ta varten, hän sanoo. Mutta tällaisia ajatuksia eivät varmasti jaa kaikki komission jäsenet, varsinkaan ei kulttuuri- ja viestintäkysymyksistä vastaava komissaari Marcelino Oreja. Verkoissa olevan laittoman materiaalin, esim. lapsipornon, torjumiseksi tarvitaan tehokkaampaa poliisiviranomaisten välistä kansainvälistä yhteistyötä, sanotaan Brysselissä.

Verkon sisällöstä juridisesti vastuussa olevaa tahoa on kuitenkin vaikea nimetä. Tästä asiasta Bonniin kokoontuneet ministerit kirjoittivat, että "välittäjiä, kuten verkko-operaattoreita ja yhteyksien tarjoajia, ei yleensä tulisi pitää vastuullisina sisällöstä." Sellaisen materiaalin kohdalla, joka on laillista mutta jota voidaan pitää alaikäisille vahingollisena, tulee käyttää itsesääntelyä, sisällön luokittelun ja suodatustekniikan yhdistelmää. Sisällön luokittelun tulee kuitenkin "täyttää käyttäjien tarpeet ja ottaa huomioon Euroopan kulttuurien ja kielten monimuotoisuus", kirjoittivat ministerit.

Itsesääntely
Komissio julkisti marraskuussa raportin ja ehdotuksen neuvoston suositukseksi alaikäisten suojelemiseksi av- ja tietotekniikka-alalla (KOM (97)570). Siinä suositellaan kansallisella tasolla tapahtuvaa itsesääntelyä, joka perustuu tiettyihin yhteiseurooppalaisiin suuntaviivoihin. Jäsenmaiden tulee tehdä yhteistyötä myös muulla tavoin, mm. vaihtamalla kokemuksia ja koordinoimalla valitusjärjestelmää ja taistelua verkon laitonta sisältöä vastaan (ks. myös s. 1). Toinen kysymys, josta keskustellaan vilkkaasti tällä hetkellä, on se, minkälaisia sääntöjä tulisi soveltaa tekijänoikeuksiin tietoyhteiskunnassa. Tästä asiasta on tehty ehdotus EU-direktiiviksi, joka EU-komission odotetaan antavan ennen joulua. Lokakuussa parlamentti kehotti "turvaamaan hyvän oikeudellisen suojan ja positiivisen tasapainon tekijöiden, tuottajien, kustantajien ja esittävien taiteilijoiden sekä oikeuksien haltijoiden ja käyttäjien välillä.." Parlamentin mielestä myös ns. "ideaalinen oikeus" - joka antaa tekijöille oikeuden saada nimensä esiin omaan työhönsä ja mahdollisuuden valittaa sen mahdollisesta hankaloittamisesta - tulee tunnustaa koko Euroopassa (ks. osoitteesta http://www.ispo.cec.be/infosoc/promo/speech/geneva.html).

Brysselissä ollaan hyvin tietoisia siitä, että tietoverkkoja koskevien sääntöjen laatiminen vaatii kansainvälistä yhteistyötä. Se ei kuitenkaan riitä komissaari Martin Bangemannin mielestä, joka useissa yhteyksissä tänä syksynä on peräänkuuluttanut uutta maailmanjärjestystä, "a new world order and international charter for global communications".

Lisää rahaa verkkojen sisällön kehittämiseen
EU:n sisällä on jo nyt useita mahdollisuuksia saada tukea erilaisiin tietoteknisen alan "sisältökehittelyihin", mm. INFO-2000-ohjelman kautta. Ehkä siitä voi kehkeytyä muutakin. "... on tärkeää kiinnittää erityistä huomiota laadukkaan eurooppalaisen sisällön ja laadukkaiden palvelujen tarjoamiseen ...", lukee Bonnissa kesäkuussa pidetyn maailmanlaajuisia tietoverkkoja käsitelleen eurooppalaisen ministerikokouksen laatimassa julistuksessa (osoite: http://www2.echo.lu/bonn/conference.html). Ajatellaan, että on tärkeää stimuloida eurooppalaista sisältö- ja palveluteollisuutta niin, että siitä tulee vahva ja monipuolinen, ja kannustetaan erilaisia multimediatuotannon muotoja: "Ministerit edistävät aktiivisesti sisältöön ja palveluihin liittyvää innovointia Euroopan audiovisuaalisen alan, televiestinnän ja kustantajien välisen vuorovaikutuksen kautta", todetaan julistuksessa.

Anna Celsing/Bryssel

Palaa sisällysluetteloon

PERSPEKTIIVI 

Pohjoismaat - kansallisten mediajättien kotimarkkina-alue 

Pohjoismaat ovat kaikki erikseen pieniä markkina-alueita. Yhdessä ne kuitenkin muodostavat markkinoiden kannalta hyvin houkuttelevan alueen, sillä elintaso on kaikissa maissa korkea ja maiden väliset taloudelliset esteet pienet.

Useimmilla aloilla on luonnollista pitää Pohjoismaita kotimarkkina-alueena ja vakaana tukikohtana laajentumisen jatkamiselle. Yhdeksi tärkeäksi syyksi Norsk Data -yrityksen epäonnistumiseen mainitaankin usein se, että yhtiö ohitti Pohjoismaat laajentuessaan ulkomaille. Norja yksin ei riittänyt kiinnekohdaksi.

Pohjolasta tuli jo aikaisessa vaiheessa viestintäalan kotimarkkina-alue. Tunnettu pohjoismainen viikkolehdistöpioneeri on tanskalainen kustantaja Carl Aller (1845-1926), joka vuonna 1877 perusti Allers Familie-Journal -lehden. Kirjallisuusveteraani Per Rydén Lundista toteaa kirjassaan Veckopressen i Sverige (1979), että Carl Aller hyödynsi kansainvälistä kuva-aineistoa skandinaavisessa viikkolehdessään. Tuloksena oli Rydénin mukaan se, että Jyllannin ja Norrlannin pienviljelijät saivat nähdä enemmän Borneon eläinmaailmaa ja Venetsian palatseja kuin omaa ympäristöään. Vaikka Carl Aller aloittikin toimintansa jo kauan aikaa sitten, täydensi Carl Aller Etablissement A/S vasta muutamia vuosia sitten kotimarkkinastrategian viemällä Se og Hør -julkkislehden Suomen markkinoille, jossa lehden nimeksi tuli 7 päivää.

Yritysostot
Meidän aikanamme löytyy myös esimerkkejä viestintäalan yrityksistä, jotka hyödyntävät Pohjoismaiden muodostamaa kotimarkkina-aluetta tuotteidensa myynnissä. Suurimmat menestykset löytyvät erikoisaikakauslehdistöstä (esim. Bonniers-kustantamo), pienimmät puolestaan televisioalalta.

Kinnevikin omistuksessa olevasta TV3-kanavasta piti alun perin tulla skandinaavinen tv-kanava, esikuvana mm. SAS-lentoyhtiö. Toiminta alkoi vuonna 1987. Pian sen jälkeen osoittautuivat Skandinavian maiden väliset kielelliset esteet kuitenkin odotettua suuremmiksi, ja TV3 oli jaettava tanskalaiseen, norjalaiseen ja ruotsalaiseen kanavaan.

Viime vuosina on tanskalaisten, suomalaisten, norjalaisten ja ruotsalaisten viestintäyritysten pohjoismainen ekspansio tapahtunut ensi kädessä yritysostojen kautta. Myös Allers on osallistunut kehitykseen, mutta huomattavasti pienemmässä määrin ja melkein yksinomaan Norjassa.

Kasvavaan kiinnostukseen yritysostoja kohtaan on vaikuttanut osaltaan vilkas kansallinen keskustelu viestintäalan keskittymisestä ja vaatimukset valtiollisten vastatoimien aloittamisesta. Kansallisilla kotimarkkinoillaan liian hallitsevaan asemaan nousseet viestintäyritykset ovat pitäneet yritysostoja muista Pohjoismaista sopivana tapana jatkaa laajentumista ilman keskeytyksiä.

Arveluttavaa
Ensimmäisiä Pohjoismaiden välillä tapahtuneita yrityshankintoja ei katsottu suopein silmin. Ne herättivät epäilyksiä kansallisesti ja poliittisesti. Norjassa ei pidetty siitä, että suomalainen Sanoma-konserni vuonna 1986 osti norjalaisen kaapeli-televisioyhtiön Jancon, jonka toiminta Oslossa, maan pääkaupungissa, oli laajaa. Kun Bonniers 1990-luvun alussa otti haltuunsa Malmössä ilmestyvän Sydsvenska Dagbladetin, se hyväksyttiin lähinnä siksi, että se ainakin esti yritystä joutumasta tanskalaisten (Allers) tai, mikä vielä pahempaa, saksalaisten (Springers) käsiin. Edellinen olisi vielä käynyt päinsä, jälkimmäinen kuitenkaan luultavasti ei. Bonniersille esitetty tarjous ostaa osakkeita Schibstedistä ja sitä kautta konservatiivisesta Aftenpostenista herätti välittömästi vastalauseita liberaalin Dagens Nyheterin päätoimittajan taholta. Kauppoja ei syntynyt.

Kansalliset mediajätit
Edellä kuvatut tapahtumat tuntuvat tällä hetkellä hyvin kaukaisilta. Pohjoismaista on tullut kansallisten mediajättien kotimarkkina-alue. Bonniers osti Tidnings AB Mariebergin kautta itselleen osuuden Aamulehti-yhtymästä, Suomen toiseksi suurimmasta sanomalehtikonsernista, joka julkaisee vähintään yhtä konservatiivista sanomalehteä. Dagens Nyheterin päätoimittajalta ei kuulunut protesteja.

Mielipiteet kääntyivät lopullisesti, kun Schibsted vuonna 1996 avosylin hyväksyttiin sosiaalidemokraatisen Aftonbladetin ostajaksi. Myyjä oli ammattiliittojen keskusjärjestö LO, joka 1950-luvun puolivälissä oli ostanut lehden talousmies Torsten Kreugeriltä.

Kun norjalainen viestintäyritys Orkla vuoden 1997 syksyllä osti osuuden Luulajassa ilmestyvästä Norrländska Socialdemokraten -lehdestä, se ohitettiin melkein huomaamatta. Kukaan ei edes kysynyt, miksi ostajana ei ollut Norjassa niin ekspansiivinen sosiaalidemokraattinen lehdistö.

Suomessa Aamulehti, jonka osaomistajana on Marieberg, paransi asemiaan fuusioitumalla vuoden 1997 keväällä MTV:n, Suomen ensimmäisen kaupallisen tv-kanavan, kanssa. Uusi Alma Media -nimen saanut konserni osti äskettäin suuren määrän osakkeita Ruotsin kaupallisesta TV4-kanavasta.

Tämä sai aikaan korotetun valmiustilan kulttuuriministeriössä, joka harkitsi oston pysäyttämistä mutta joka sen sijaan päätti vastatoimena vahvistaa taloudellisesti julkisen palvelun yrityksiä (Sveriges Radio ja Sveriges Television).

Vastavoimia
Kun kansalliset mediajätit ostavat naapurimaiden yrityksiä, niistä tulee toistensa vastavoimia kansallisilla markkinoilla. Ostamalla Aftonbladetin Schibstedistä tuli Bonniersin vastavoima, samoin kuin Bonniers ostamalla osuuden Aamulehti-konsernista vahvisti tämän asemaa Suomen markkinoiden toiseksi suurimpana viestintäyrityksenä kilpailussa Sanoma-konsernin ja Helsinki Median kanssa, jotka puolestaan yhdessä muodostavat Suomen johtavan mediaryhmän. Näitä eri Pohjoismaiden välillä tapahtuneita yritysostoja koskevat kommentit ovat vastavoimaperiaatteen pohjalta käsitelleet lähinnä ostojen seurauksia ostetun yrityksen kannalta.

Aftonbladetille on katsottu hyväksi saada omistajakseen Schibsted. Aftonbladetista oli hyvää vauhtia tulossa Ruotsin markkinoiden suurin iltapäivälehti, mutta Schibstedin kauppa takasi sen, että lehti ei kompastuisi maalilinjalla.

Nyt ollaan jo niin pitkällä, että kun kuulee pessimistisiä ennustuksia Ruotsin iltapäivälehdistön jäämisestä vain yhden lehden varaan, niin ymmärtää ennustajien tarkoittavan Aftonbladetia eikä Expresseniä.

Kun Orkla osti osuuden Norrländska Socialdemokraten -lehdestä, se oikeastaan poikkesi periaatteestaan ostaa vain johtavia aluelehtiä. Norrländska Socialdemokraten on painoskooltaan suurin Norrbottenissa, mutta ei ilmestymispaikkakunnallaan Luulajassa, jossa johtoasema on konservatiivisella Norrbottens-Kuriren -lehdellä. Siihen ei ehkä kannata kiinnittää huomiota, sillä Orklan omistuksessa Norrländska Socialdemokratenin edellytykset johtopaikan valloittamiseen Luulajassa ovat parantuneet.

TV4:n toiminnalle suomalaisella omistuksella voi olla suuri merkitys. Saavutettuaan alussa asettamansa tavoitteet, jotka koskivat osaksi television kehittämistä ja käyttämistä mainosvälineenä, osaksi kanavan noteeraamista Tukholman pörssissä, tuntee TV4 itsensä nyt hieman neuvottomaksi tulevan kehityksen suhteen. Yritys tarvitsi vitamiiniruisketta, jota kukaan alusta asti mukana olleista omistajista ei voinut antaa. Niillä oli liian vähän kokemusta televisiotoiminnasta erityisesti verrattuna 40 vuotta alalla toimineeseen MTV-kanavaan.

Pitkät perinteet
Useimmilla nyt Pohjoismaita kotimarkkina-alueenaan pitävillä kansallisilla mediajäteillä on pitkät perinteet. Kolme suurinta toimijaa ovat seuraavat vanhat sanomalehtisuvut: ruotsalainen Bonnier, jolla on omistus Bonniers-yhtiössä ja Tidnings AB Marieberg -yhtiössä, suomalainen Erkko, jonka omistuksessa on Sanoma-konserni ja Helsinki Media sekä norjalainen Schibsted. Samaan ryhmään, kuitenkin ilman samaa arvokkuutta, kuuluu myös lehtisuku Aller. Suuriin toimijoihin on lisäksi luettava Egmont, jonka omistaa sen perustajan Egmont Petersenin työtä jatkava säätiö. Wallenbergin vetäydyttyä TV4-kanavan omistuksesta viestintäyrityksissä on mukana enää kaksi teollisuusyritystä: norjalainen Orkla Media ja ruotsalainen Kinnevik.

Pohjoismaiset julkisen palvelun yritykset
Edellä mainittujen seitsemän suuren pohjoismaisen viestintäyrityksen lisäksi on vielä mainittava pohjoismaiset julkisen palvelun yritykset. Ruotsin hallituksen panostus radio- ja televisioalan julkisen palvelun yrityksiin muodostaakseen niiden kautta vastavoiman mediajäteille voi houkutella muita Pohjoismaita tekemään saman. Se voi jopa johtaa pohjoismaisten julkisen palvelun yritysten yhteistyön tehostumiseen samassa tarkoituksessa.

Koska media-alalla on vaikea taata kilpailuedellytyksiä lakiteitse, on kiinnostus vastavoimien luomiseen kasvanut, viime aikoina myös poliittisesti vastuullisella taholla. Tähänastinen tulos viittaa siihen, että vastavoimaperiaatteen soveltamisen edellytykset ovat suotuisat Pohjoismaissa. Se johtuu varsinkin siitä, että Pohjoismaissa on kehittyneet radio- ja televisioalan julkisen palvelun yritykset, joita rahoitetaan yksinomaan lupamaksuilla. Siten ne voivat toimia markkinoiden vastavoimina tarvitsematta kuitenkaan olla niistä suoraan riippuvaisia ja estämättä kansallisia pohjoismaisia mediajättejä käyttämästä Pohjoismaita kotimarkkina-alueenaan ja laajentumisen tukikohtana.

Karl Erik Gustafsson
joukkoviestintalouden professori
Göteborgin yliopisto

Palaa sisällysluetteloon